Edus­kun­ta­vaa­lit

Vasemmistoliiton ehdokkaat Hämeen vaalipiirissä

Tutustu Hämeen Vasemmistoliiton ehdokkaisiin ja vaaliohjelmaan. Yhdessä reilumman Hämeen puolesta!



Reilumpi Häme kaikille, ei harvoille!

Hämeen Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelma 2023

Vasemmistoliitto on tehnyt konkreettisia parannuksia ihmisten hyvinvoinnin eteen. Eläkkeitä ja sosiaaliturvaa on korotettu. On laajennettu oppivelvollisuutta. On palautettu jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen. On ajettu määrätietoisesti hoitoon pääsyä.

Kriisien keskellä on onnistuttu ehkäisemään taloudellinen romahdus. Keskiössä on ollut ihmisten hyvinvointi ja kestävämpi tulevaisuus.

Reilun muutoksen toteuttamiseen Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä tarvitaan vasemmistolaisia linjauksia.

Suomi tarvitsee vahvan julkisen talouden. Vain julkisen talouden rahoituspohjaa vahvistamalla hyvinvointivaltion perusta kantaa, ja laadukkaat ja eriarvoisuutta vähentävät julkiset palvelut voidaan turvata. Valtion velkaa ei voida rajattomasti kasvattaa. Tasapainoinen talous on saavutettavissa oikeudenmukaisella verotuksella.Verotuksen räikeimmät epäoikeudenmukaisuudet ja rikkaiden verovälttely poistamalla saadaan valtion rahoituspohjaa vahvistettua.

Kanta-Hämeessä raideyhteyksien parantamisen ykköskohteen tulee olla ruuhkaisen Helsingin ja Tampereen välisen ratayhteyden parantaminen. Suomirata-hanke tulee kuopata. Myös maantieliikenteen eritasoisia kulkuväyliä tulee kehittää, jotta Kanta-Hämeen kehitysmahdollisuuksia voidaan hyödyntää. Samoin koulutus- ja tutkimustoiminnan kehittäminen vahvistaa Kanta-Hämeen kykyä vastata tulevaisuuden haasteisiin

Maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustamista Evolle tulee edistää. Tiedekansallispuisto vaikuttaisi myönteisesti alueiden elinvoimaan sekä luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonsuojeluun.

Päijät-Hämeessä on erityisesti panostettava ihmisten hyvinvointiin. Päihde- ja mielenterveysongelmat, työttömyys, asunnottomuus, köyhyys – tarvitaan palveluiden kehittämistä, ei leikkaamista. Lisäksi koulutuksen ja tutkimuksen resursseja tulee lisätä. Itärata-hanketta hyödyllisempi ja nopeampi ratkaisu on Savon radan perusparannus ja oikaisu.

Sekä Päijät-Hämeessä että Kanta-Hämeessä erityisesti sotealalla tarvitaan pikaisia ratkaisuja työvoimapulaan. Myös edelläkävijyyteen bio- ja kiertotaloudessa Hämeen vaalipiirin alueella tulee panostaa. Samoin kulttuurin ja tapahtumatuotantoalan toimintaedellytykset on turvattava.

Koko Hämeessä on tehtävä tehostetusti konkreettista, monialaista yhteistyötä nuorten päihdeongelmien kitkemiseksi.

Reilumpi huominen luodaan konkreettisilla päätöksillä:

1. Työntekijän asemaa on vahvistettava ja työelämän pelisääntöjä kehitettävä
  • Vastentahtoiseen osa-aikatyöhön tulee puuttua.
  • Alipalkkaus ja palkkavarkaus on kitkettävä.
  • Yleissitovien työehtosopimusten rinnalle ja niitä täydentämään tarvitaan myös lainsäädäntöä 12 euron tuntikohtaisesta vähimmäispalkasta.
  • Pienten lastenhoitojärjestelyjä on kehitettävä, sillä lastenhoito on myös työllisyyskysymys.
2. Koulutuksen tasa-arvoa on vahvistettava
  • Peruskoulujen oppimisen tuki on korjattava pienentämällä ryhmäkokoja, ottamalla käyttöön erityisopettajamitoitus ja vahvistamalla oppilaiden oikeus pienryhmäopetukseen.
  • Varhaiskasvatuksen työskentelyolosuhteet ja palkkaus on laitettava kuntoon.
  • Ammatillisissa oppilaitoksissa opettajien ja lähiopetuksen määrää on lisättävä sekä lukio-opiskelua kehitettävä niin, että opiskelupaineet vähenevät.
3. Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut on oltava kaikkien saatavilla
  • Soten työvoimapula voidaan ratkaista parantamalla työoloja ja -ehtoja sekä lisäämällä koulutusmääriä.
  • Vanhus- ja vammaispalveluihin tarvitaan lisää resursseja: lisää ympärivuorokautisia hoitopaikkoja ja lisää resursseja kotihoitoon.
  • Päihdepolitiikka tarvitsee kokonaisuudistuksen.
4. Turvallinen arki on hyvinvoinnin perusedellytys.
  • Ennaltaehkäiseminen on tehokkain tapa puuttua rikollisuuteen.
  • Nuorten väkivaltaisuuteen ja nuorisorikollisuuteen on puututtava monialaisella yhteistyöllä.
  • Sähköverkot tulee ostaa takaisin valtiolle.
5. Köyhyyttä on vähennettävä
  • Taloudellista eriarvoisuutta on vähennettävä.
  • Perusturvan tasoa on nostettava ja perusturvaetuudet yhtenäistettävä.
  • Opintotuen ehtoja on lievennettävä opiskelijoiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.
6. Ilmasto- ja ympäristökriisin torjuminen luo turvallisuutta
  • Suomen on oltava energiaomavarainen.
  • Ihmisten kohtuuhintainen sähkönsaanti on turvattava.
  • Hakkuut on saatava kestävälle tasolle.
  • Kiertotalousinvestoinneilla luodaan työtä ja kestävämpää kulutusta.
7. Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle
  • Yhteiskunnan esteettömyyttä ja saavutettavuutta on parannettava.
  • Perus- ja ihmisoikeuksia on edistettävä kaikilla sektoreilla.
  • Vähemmistöjen oikeudet ja yhdenvertaisuus turvaamalla vahvistetaan kaikille oikeudenmukainen yhteiskunta.
  • Sukupuolittuneeseen väkivaltaan, lapsiin ja vähemmistöihin kohdistuvaan väkivaltaan ja lähisuhdeväkivaltaan on puututtava nykyistä paremmin.
8. Rauhantyö on tekoja
  • Maanpuolustuksen resurssit on turvattava.
  • Suomen Nato-jäsenyyden pitää olla puolustuksellinen.
  • Suomen käymälle asekaupalle on asetettava tiukemmat ehdot.