Väitän, että kaikkien, niin asiakkaiden, työntekijöiden kuin päättäjienkin yhteinen tavoite on se, että yhtäkään lasta ei tarvitsisi sijoittaa kodin ulkopuolelle. Kodin ulkopuoliseen sijoitukseen liittyy aina valtavasti inhimillistä kärsimystä, yhteiskunnan rakenteiden suuria epäonnistumia ja se on hyvin kallista. Laitoshoitoon taas kytkeytyy monikansalliset voittoa tavoittelevat suuryritykset ja eettisiä ristiriitoja.
Hyvinvointialue pyrkii lisäämään lastensuojelun laitoshoidon sijaan perhehoidon määrää ja tukea perhehoitajille, joka itsessään on inhimillistä sekä kustannusten kannalta järkevää. Lain mukaan perhehoito on tälläkin hetkellä aina ensisijaista. Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat kuitenkin yhä huonomassa kunnossa ja tarvitsevat yhä vahvempaa sekä osaavampaa tukea ja kuntoutusta. Lapset eivät aina ole perhekuntoisia ja tällöin sijoituspaikaksi valikoituu vahvempaa tukea tarjoava laitoshoito. Lasten huonovointisuus taas johtuu osittain aikaisemmista palvelujärjestelmän epäonnistumisista, ei lapsesta. Lapsille ja nuorille ei ole ollut esimerkiksi riittäviä tai oikeanlaisia päihde- ja mielenterveyspalveluita tai perheet eivät ole saaneet riittävän aikaisin oikeanlaista tukea. Lastensuojelussa paikataan myös esimerkiksi puuttuvia terveydenhuollon palveluita. Lastensuojelun huono maine saattaa estää palveluihin hakeutumisen tai vastaanottamisen ja tarvitaankin lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun työn sekä tuen näkyväksi tekemistä; se on vain harvoin lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle.
Yhteiseen tavoitteeseen pääsemisen resepti on yksinkertainen; lastensuojelun ja sijoitusten tarve vähenee, kun lapset ja perheet saavat oikeanlaista apua oikea-aikaisesti. Tämä edellyttää, että lasten ja perheiden tarpeet tunnistetaan peruspalveluissa ja perhe tarvittaessa osataan ohjata oikeisiin palveluihin. Perheiden tilanteet ovat yhä monimutkaisempia ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan monialaista osaamista. Hyvinvointialueella on eriyttämisen ja luukuttamisen sijaan luotava aitoa integraatiota ja joustavia työtapoja. Tarvitaan eri ammattilaisten vahvaa osaamista omasta alastaan sekä näiden ammattilaisten monialaista yhteistyötä, jossa jokaisen osaaminen tunnistetaan. Tarvitaan perheiden tarpeisiin vastavia palveluita, jotka ovat aidosti saavutettavissa palveluverkkopäätöksenkin jälkeen.
Perheillä on lakisääteinen oikeus saada laadultaan hyvää palvelua. Hyvinvointialueella on vastuu siitä, että sillä on osaavaa ja pysyvää henkilöstöä, jotka voivat vastata perheiden tarpeisiin. Osaavan henkilöstön saamiseksi sekä pitämiseksi on keinoja, kuten kouluttaa henkilöstöä ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan sekä mahdollistaa inhimilliset työolosuhteet. Lasten ja perheiden tuen tarpeeseen ei kyetä vastaamaan henkilöstön kelpoisuusehtoja heikentämällä tai vaatimalla asiakasturvallisuuden nimissä epäpätevien työntekijöiden rekrytoinnin helpottamista. Mikäli haluamme kodin ulkopuolisten sijoitusten vähenevän on hyvinvointialueella investoitava varhaisempaan vaiheeseen kuin perhehoito ja budjettia valmisteltaessa on kiinnitettävä enemmän huomiota perhekeskuspalveluihin sekä aidosti monialaiseen perhetyöhön ja perhekuntoutukseen.
Satu Viksten
Aluevaltuuston varajäsen
Sosiaalityöntekijä (VTM), sosionomi